Nyt on ollu actionia vaikka muille jakaa! Ei oo siis ehtiny paljoa kirjottelemaan. Mutta kaikki on täällä vallan mainoisti, lukuunottamatta tän hetken haikeita fiiliksiä, kun Severi lähti eilen kotiin. Myyh.
Alotellaanko vaikka sillä, että hypätään ajassa vähän taaksepäin.
>>>KESKIVIIKKO 10.9.2014 klo 23:59
Minuutti on hyvin pitkä, kun jotain odottaa. Seisoin Kajan oven takana minuuttia vaille tasan 12, ilmapallo ja kortti toisessa kädessä ja lahjapussukka toisessa. Klo 00:00 hipsin huoneeseen ja toivotin iloisesti hyvät syntymäpäivät. Oli kuulemma yllätys, vaikka en sitä uskokaan. Luulin olevani niin epäilyttävä, kun aina hengailen Kajan huoneessa illat ja nyt olin omassa huoneessani vaan - että voisin sitten yllättää 12 aikaan. Heheh.
Torstaina ei oikein pitänyt juhlistaa Kajaa, koska sillä oli koulua 11 saakka illalla. Huhhuh, en tajua miten se jaksaa. Onneks itellä ei oo noin myöhään. Propsit Kajalle. Käytiin kuitenkin hyppytunnilla synttärilounaalla mein lemppari chifassa (kiinalaisessa). Kaja pääsi kuitenkin aikasemmin tunnilta ja halus lähtee ulos, kun muutkin oli lähössä. Eihän birthdaygirlille voi sanoa ei?! Lähdin sit seuraks tanssimaan. Ite ei tullu otettua, kun oli tiedossa lauantaille ohjelmaa. PERJANTAINA PAISTO AURINKO!! Ensimmäistä kertaa kunnolla täällä Limassa. Mentiin alakerran terdelle Kajan kans nauttimaan auringosta. Ihanaa. Tätä on odotettu. Sitä jatkukin, kunnes Severi tuli tänne maanantaina. :D Harmaa sumu peitti kaiken harmaaksi.
Kaja ja taikakynttilä, joka sytty kokoajan uudestaan ja uudestaan. :D :D
Lauantaina oli sen sijaan järkätty kotibileet, koska yhellä mein tanskalaisella kaverilla oli kans synttärit torstaina niin se järkkäs bileet lauantaille. Sitä ennen käytiin syömässä sushia tyttöjen kanssa. Josta itseasiassa sitten myöhästyttiin Kajan kanssa ruuhkan takia. Istuttiin taksissa 1,5h sen sijaan et ilman ruuhkaa menee se 20min. Eikä meillä tietty ollu puhelimissa saldoo että voitais ees ilmottaa tytöille.. :D No mut onneks ne ei ollu niin kauaa meitä odotellut, vaan oli tilannu sushia jo. Ehdittiin mekin vetään napa piukkaan sushia. Mmm, parasta sushia muuten tähän mennessä mitä täällä oon syönyt! Kotibileet oli hauskat, ei aina tarvii lähtee ulos baariin tai clubille. Siellä oli vaihtareita mein koulusta ja parista muusta.
![]() |
| Freja oli tehny niin hyvää dippiä et kaikki meni.. :D |
Lähettiin Kajan kanssa sunnuntaina vähän seikkailemaan. Lähettiin bussilla etsimään rantaa. Joka päätty loppujenlopuks siihen, että ei tiedetty yhtään missä ollaan ja otettiin taksi rannalle. No mut yritys hyvä. Tietysti mein tuurilla aurinkokin meni pilveen kun päästiin rantsulle. Mut ehkä parempi niin, koska tää aurinko on niin voimakas täällä, eikä meillä tietystikään ollut rasvaa mukana. :D Kyllä me vähän väriäkin saatiin, ehkä. Illalla mentiin vielä extemporeleffaan. Missä kävi niinkin hassusti et leffa pätki pari kertaa ja lopulta tekstitykset hävis. No siitä soppa sytty kun perulaiset alko huutamaan. Puolet lähti salista, mut meitä ei Kajan kans haitannu ollenkaan. ;) haha. Saatiin vielä rahatkin takas ja ilmaislippu seuraavaa leffakertaa varten (2hengelle), ei huono.
![]() |
| Aamu alkaa kaurapuurolla |
![]() |
| Rannalta unohtu ottaa kuva, mut matkalta on kuvaa. |
![]() |
| Leffassa |
Maanantai oli jännitystä täynnä. En tiä et miten päin olisin ollu koko päivän. Eikä se yks illiskontti ollu pistäny mulle edes viestiä, että on herännyt, tai lähtenyt kentälle, tai että nyt lähtee lento. Olin jo varma et se nukkuu tyytyväisenä Villiläsä vielä. Amsterdamin kentältä sit tuli viesti ennenku sen akku loppu et tulosa ollaan. :D
![]() |
| Trackeri kovassa käytössä |
Kämpille päästyttyä lähettiin heti syömään, tietysti mun lempparia - lomo saltadoa. Joka osottautui oikein hyväksi myös Severin mielestä. Siinä sit ihmeteltiin, että tässä me nyt sit taas ollaan pari viikkoa yhdessä. Kyllä mulla on vaan aikamoinen poikaystävä kun tänne lähti!
Seuraavana päivänä alko heti esittelykierros tottakai! Lähettiin Mirafloresiin katselemaan ja ihmettelemään. Kierreltiin kauppoja, vaihdettiin rahaa, istuttiin puistossa, käytiin syömässä, otettiin turistibussilla kierros ja jatkettiin kiertelyä. Otin heti omaa lomaa torstaihin asti, jolloin kävin tekemässä yhden kokeen koululla.
![]() |
| Ruinas de Huaca Pucllana |
![]() |
| aka pyramidin raunio Mirafloresissa |
![]() |
| Kissapuisto aka Parque Kennedy |
Perjantaina alkokin reissu Cuscoon. Se onkin sitten ihan toinen tarina.



























































