perjantai 1. elokuuta 2014

Pää pyörällä!

Kaksi päivää Perussa ja pää pyörällä. Saavuttiin tosiaan keskiviikkona paikallista aikaa 5:40 aamulla, mutta päästiin vasta ulos kentältä 7:20 pienten kommellusten saattamana. Noh, ei muutaku kamat kaappiin ja kaupungille! Eiku.. eihän mulla mitään kamoja edelleenkään ollut.. No mulla oli aikaa siis kirjoitella teille, sillä välin kun Janika laitto tavaroitaan kaappiin.Nyt palataan siis siihen hetkeen kun olin viimesen postauksen teille laittaneet.

Junior lähti näyttämään meille vähän paikkoja, kun oltiin hetki levätty. No ei mitään, samoilla silmillä kaupungille. Ensin käytiin Liman keskustassa kävelemässä ja ottamassa kuvia. Niin ja Junior ei puhu englantia, vaikka vuokrasin asunnon siltä englanniksi viesteillä. No ainakin on taitava google translaten käyttäjä. Espanjaa oppii siis. Que bueno! Tiedoksi vielä, että Junior ei ole nyt mikään vanha setä, niinkun rakkaat sisareni oletti. Opiskelee myös samassa yliopistossa.

Liman keskustassa




Keskustan jälkeen kävimme Mira Floresissa syömässä. Ensikosketus perulaiseen ruokaan - Lomo Saltado! Ahh, niin hyvää! 




Lomo Saltado
Tässä vaiheessa oli jo niin paljon yhdelle päivälle, varsinkin ensimmäiselle - samoilla silmillä. No ei muutakun lisää! Lähettiin vielä Liman suurimpaan ostoskeskukseen Jockey Plazaan. Pakko-ostos: uusi paita. Sillä matkalaukkuhan on karkuteillä. Myös Perupuhelin, por favor! Juniorin yks tyttöpuolinen kaveri Maciel liittyi seuraan, hän oli myös mukana hakemassa meitä kentältä aamulla. Olin kuulemma ensimmäinen suomalainen joka oli oikeasti tehnyt poskisuudelman sille. Suomalaiset on muka ujoja ja haluaa vaan kätellä? Ei kai. :D

Mun Perupuhelin 15e
Ruokaostokset vielä ja sitten kotiin nukkumaan. Mitä vielä, ei täällä nukkumaan mennä! Elokuviin kyllä. Käytiin katsomassa komediapätkä. Onneks ei ollu dubattu englanniks, niin tajus sentään jotain. Tekstitystä oli hauska lukea. En muista leffan nimeä, enkä löytänyt enää mistään. Mutta oli ihan jees! :D Elokuvateatterissa oli kyllä kylmä, huh! Ja siis oikeesti. Leffa makso 2€.

Sen jälkeen päästiin vihdoin nukkumaan, ja unihan maittoi tän touhupäivän jälkeen +31h matkustamisen jälkeen, kyllä - hyvin.

Aamulle sovimme tapaamisen 11 aikoihin, jolloin myös meidän saksalainen kämppis saapuisi. Sitä ennen kuitenkin koitin soitella matkalaukun perään, tuloksetta. "El numero es incorrecto" QUE? Väärä numero??Laitoin Juniorille viestiä, että nyt on problema! Sieltä kuitenkin selvis, että mun pitää ottaa yks suuntanumeroista pois. (Miks se edes kirjotetaan, jos sitä ei tarvita?!) Junior halus kuitenkin hoitaa asian ja soitti mun puolesta. JA laukku oli jo Limassa. Sen pitäis tulla klo 18! YAY.

Saksan vahvistuksen Kajan saavuttua kävimme yliopistolla katsomassa ja tiedustelemassa, että mitä tapahtuu ja mitä pitää tehdä. Maanantaina on siis espanjan lähtötasotesti. Ouh. Koulu alkaa kunnolla 14.8. Napattiin myös Maciel mukaan yliopistolta.

Käytiin Mira Floresissa kävelemässä ja sen jälkeen buffassa syömässä. Ahh mitä herkkuja! Kaikkee perulaista ja no, ihan kaikkee! Sushista friteerattuihin kananpaloihin. Tosi hyvää. Euroissa se maksoi about 20€ juoman kanssa. Oli kyllä sen arvonenkin. Vitsi, kun en huomannut ottaa kuvaa ruuista, mutta ihanalla paikalla! 

Macielin ja Kajan kanssa








Pisco Sour


Ruokakaupan kautta kotiin. Ostettiin paikallista Piscoa, brandya. Sitä sit mixailtiin ginger alen, limemehun ja siirapin kanssa. Avot! Pelailtiin vähän korttia ja opeteltiin vähän latinotansseja. Hauskaa!

Maciel oli myös ihana, kun soitteli mun matkalaukun perään, joka ei ollut tullut. Hora Peruana. Kello oli jo 8 illalla. Lupasivat, että laukku saapuu klo 10 mennessä tai mañana mañana. Kun sitä ei kuulunu, niin uutta puhelua vaan! Johan alko kuulua. Laukku saapu siinä 11 maissa illalla. :D Me gusta! Vihdoin sain mun vaatteet ja meikit. Me so happy.



Tilattiin siinä sit vielä sushit kotiinkuljetuksella. Tuli sit illan mittaan päätettyä vielä, että aamulla lähetään reissuun viikonlopuksi. Ica - here we come!


Hyvin nukutun yön jälkeen. EI TUU VETTÄ. Koko La Molina on ilman vettä tällä hetkellä. Ei siis suihkua. Great. No nyt pakkaan reissuun! Palataan amigos, pus!


2 kommenttia: